Täydellinen harmonia

MUSIIKKI  ---  Johann Pachelbel: Canon (Deutsche Grammophon, 1984)

Huomaan, että olen lyhyessä ajassa jo täysin addiktoitunut epäasiantuntijalausuntojen kirjoittamiseen musiikista. Tällä kertaa käsittelen Johann Pachelbelin (1653-1706) sävellystä Canon. Koska en ole opiskellut musiikkihistoriaa, en todellakaan tiedä, mitä tyylisuuntaa Pachelbel edustaa. Ehkä klassismia tai barokkia.

Siirryn kuvailemaan Pachelbelin musiikin herättämiä tuntemuksia. Koin rauhaa, harmoniaa ja onnellisuutta kuuntelun aikana. Kirjoitan tämän ilman ironian välkettä silmissä. Musiikki oli valehtelematta malliesimerkki täydellisestä harmoniasta. En edes tarkalleen tiedä, mitä harmonia tarkoittaa musiikkiterminä, mutta sehän ei estä minua käyttämästä sanaa tässä epäasiantuntijalausunnossa.

Toinen sana, jota aion uhka- ja tyhmänrohkeasti käyttää tässä tekstissä, on fraasi. Eiköhän fraasi ole jonkinlainen musiikillinen ajatus tai teema. Väitän, että kappaleessa varioitiin samaa fraasia. Väitteeni saattaa olla täydellistä nonsenseä ja mambo jamboa, mutta big deal.

Sävellys herätti paljon visuaalisia mielleyhtymiä. Koin musiikin kieppuvana, keinuvana ja aaltoilevana. Kun pidin silmiäni kiinni, näin kuvasarjan jäällä liukuvasta luisteluparista, joiden liikkeet olivat täysin yhteneviä. Sisäisessä filmissäni (en siis kirjoita mistään hallusinaatioista) näin myös kuvasarjan, jos nainen ja mies lähestyvät toisiaan pellon vastakkaisista päistä. He kävelevät toisiaan kohti, he katsovat toisiaan kiinteästi koko ajan ja kohdatessaan he asettavat kämmenensä toisiaan vasten.

Omasta mielestäni Canonissa on kyse juuri tästä: katseesta, kohtaamisesta ja kosketuksesta. Mutta sitten tietysti kaikki muuttui. Teoksen ensimmäisen osan jälkeen seurasi lyhyt katkos ja sitä seurasi kammottavaa vingutusta ja kirskutusta. Tuntui kuin edellisessä osiossa varioitua teemaa/fraasia oli tahallaan soitettu väärin.

Jälkimmäinen osio kuulosti kuin huonolta mainospuheelta, jossa huonoa slogania toistetaan liian pitkään ja lisäksi kimeällä äänellä. Mutta teoksen alkuosa hipoo edelleen täydellisyyttä.