Dramatiikkaa ja eksotiikkaa

MUSIIKKI  ---  70-luvun poliittinen musiikki

Olen järkyttynyt. En ymmärrä, miten tässä on päässyt näin onnettomasti käymään. En käsitä, miten kaltaiseni epäpoliittinen henkilö voi saada sävärit 70-luvun poliittisesta musiikista. Mihin tätä voisi verrata? Ehkä siihen, että koko ikänsä lenkkimakkaraa syönyt ihminen tulee vahingossa maistaneeksi vegaaniruokaa ja hurahtaa saman tien veganismiin. Tai että isänmaallisuudesta vouhottava henkilö tajuaa jonain kauniina päivänä olevansa kosmopoliitti. Tai että eräs turkulainen, miespuolinen tekstiviestipoliitikko, joka on pitänyt itseään 100 %:n heterona, herää jonain aamuna ja tajuaa olevansa sittenkin miesten perään.

Olen siis kuunnellut kahta taistolaisuuden klassikkolevyä eli Agit-Propin kokoelmalevyä ja Kom-teatterin Kansainvälinen-levyä. En ole koskaan saanut taistolaisuudesta mitään tolkkua. Kai se oli joku dramaattis-poliittinen nuorisoliike 70-luvulta. Olen yrittänyt selvitellä liikkeen syvintä olemusta lukemalla Laura Honkasalon romaanin Sinun lapsesi eivät ole sinun ja katsomalla dokumentin Kenen joukoissa seisot. En tullut hullua hurskaammaksi.

Ehkä en välitä Agit-Propin tai Kom-teatterin musiikista sen poliittisuuden takia, vaan taiteellisten vaikutelmien takia. Tunteisiini vetoaa mahtipontisuus ja paatoksellisuus, ehkä jopa aggressiivisuus. Myös eksotiikka vetoaa. Kom-teatterin levyllä on paljon laulettua marssimusiikkia. Järkyttyneenä huomasin, että pidän marssimusiikista, ehkä siksi, että laulettu marssimusiikki kuulostaa eksoottiselta. Marssi on myös rytmillisesti selkeää ja se tuntuu uppoavan suoraan selkäytimeen tai imeytyvän verenkiertoon.

Vaikka olenkin järkyttyneessä mielentilassa odottamattomien mieltymysteni takia, pystyn kuitenkin ajattelemaan analyyttisesti. Oivalsin, että suuri osa taistolaispaatoksen vetovoimasta johtuu sanoituksista, joissa on paljon oudosti kiehtovia, runollisia ilmaisuja. Kuuntelujeni aikana olen kirjoitellut niitä muistiin, kai siksi että haluan konkretisoida tunteeni paperilla. Seuraavassa on taistolaislyriikkaa tai -mystiikkaa mielivaltaisessa järjestyksessä:

hehkuun jähmettyneet sydämet
unessa sulle tuoksuu akaasia
on jäänyt jotakin tuuleen ja auringon kimallukseen
aamun uuden ruskon purppuroimaan
valkean vallan aaveet
kylmiä kahleita helskyttää
vaskimuna valkama 
hän seisoi jäätyneellä aukiolla
sydämen punaiset armeijakunnat
tappoivat palasen maailman sydäntä
pusertuu valheen painon alle
hirvittävä syytös ruhjottujen luiden
harmaja hauta, mustuva maa
hyinen halla
kalmojen maat
purppuravaatteet

Paatosta eikö vain? Dramatiikkaa eikö vain? Lyriikkaa, kyllä vain! Ehkä jopa mystiikkaa. Ei ihme että tuntuu joltain.

PS. Tavoitteenani oli alun perin kirjoittaa tasapuolisesti musiikista, elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta olen toistuvasti lipsahtanut kirjoittamaan epäasiantuntijalausuntoja musiikista. Seuraavalla kerralla yritän pakottaa itseni kirjoittamaan kirjallisuudesta eli Franz Kafkan Muodonmuutoksesta, joka on yksi hauskimmista novelleista,  mitä olen lukenut.  Mutta toisaalta: samalla olisi niin hauska kirjoittaa Pendereckin epämusiikista, M.A. Nummisen epälaulusta (kaikella kunnioituksella) tai Frederikin "iskelmälyriikasta".

PPS. Minun on aina ollut vaikea katsoa Love Recordsin (kyseisten levyjen kustantaja) logoa, koska se näyttää silmissäni rivolta (vihjeet: kaksi miestä, yö, makuuhuone). Ehkä olen perverssi. Todennäköisesti logo kuvastaa jotain viatonta ja ylevää, kuten kansainvälistä solidaarisuutta, yhteiskunnallista tasa-arvoa, ihmisten välistä veljeyttä ja kansojen vapautta. Mene ja tiedä.