Blogikirjoittaminen - hullun hommaa?

Otsikosta saattaa syntyä vaikutelma, että olen lopettamassa blogin pitämistä. Mutta ei, tämä on vain väliaikakatsaus. Selvittelen tässä syitä blogikirjoittamiselleni.

Miksi siis kirjoitan? Yksinkertainen syy on, että pidän kirjoittamisesta ja minulla on voimakas tarve ilmaista itseäni kirjoittamalla. Blogikirjoittamisessa on ihanaa, että tekstin ei tarvitse mahtua mihinkään valmiiseen kaavaan, vaan voi kirjoittaa juuri niistä aiheista kuin itse haluaa ja juuri sillä tyylillä kuin itse haluaa. Näiden syiden takia blogini ei välttämättä ole lukijaystävällinen. Tunnustan avoimesti, että kirjoitan pääasiassa itselleni, koska tosiasia on, että olen itse oman tekstini ensimmäinen lukija. Kirjoittamisen motiivini on rehellisesti sanottuna itsekäs ja itsekeskeinen. Se saattaa karkoittaa lukijat, mutta en halua lähteä millekään mielistelylinjalle ja kirjoittaa aiheista, joista oletan lukijoiden olevan kiinnostuneita. Mutta tietysti toivon, että samanhenkisiä lukijoita ilmaantuisi jossain vaiheessa.

Olen huomannut, että monet kirjabloggarit kirjoittavat ajankohtaisista kirjoista eli juuri ilmestyneistä teoksista. Itse en halua lähteä mukaan tällaiseen, koska se tuntuu rajoittavalta ja toisekseen uusia kirjoja on vaikea saada, ellei halua maksaa itseään kipeäksi tai roikkua kirjaston varauslistoilla. Kirjoitan sellaisista kirjoista, levyistä ja elokuvista, jotka sykähdyttävät itseäni riippumatta siitä, milloin ne ovat ilmestyneet. Tältä pohjalta on vaikea osallistua bloggariyhteisön keskusteluihin ja tähän mennessä olenkin ollut bloggarikuohukermapiirien ulkopuolella. Tavoitteena kuitenkin olisi, että bloggaukseeni tulisi jossain vaiheessa myös sosiaalinen merkitys.

Pidän blogitekstejä paljolti kirjoitusharjoituksina. Haluan kehittyä paremmaksi kirjoittajaksi. Uskon ja toivon, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä paremmaksi kirjoittajaksi voi kehittyä. Saa nähdä miten käy. Joka tapauksessa blogikirjoittamiseni jatkuu. Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa seuraavista aiheista: 1) Kiasman musiikkinäyttely 2) Donna Tarttin romaani The Secret History 3) elokuva Ihmemaa Oz. Musiikkinäyttely on tätä päivää, mutta kaksi jälkimmäistä ovat ikivanhoja (mutta eivät homeisia) läjiä. Romaani on ilmestynyt vuonna 1992 ja elokuva vuonna 1939. En todellakaan ole ajan hermoilla seuraamassa, mikä uusinta hottia juuri tänään.

Missä lukijat luuraa?

KIRJOITTAMINEN  ---  Miten saan blogilleni lisää lukijoita? 

Blogini on ollut olemassa jo melkein kuukauden. Blogilistalla blogini on roikkunut muutaman viikon. Mitä tässä ajassa on tapahtunut? Olen julkaissut kymmenen blogitekstiä. Mutta entäs lukijat? Olenko omasta mielestäni saanut tarpeeksi lukijoita? En. Sivullani on käväissyt 80 ihmistä. Tähän lukuun sisältyy myös omat käyntini, joten todellisuudessa kävijöitä on ehkä 60. Riittääkö tämä minulle? Ei todellakaan.

Kaipaan epätoivoisesti lisää lukijoita. Minkälaisilla toimenpiteillä voisin haalia niitä lisää? Listaan seuraavaksi kaikkein epätodennäköisimmät hankkeet, joihin ryhtyisin lukijamäärän kasvattamiseksi.

Suureelliset ja kalliit: Kaikkein hölmöimmältä idealta tuntuu televisiomainos. Minulla  ei ole tarkkoja tietoja televisiomainosten hinnoista, mutta luulen, että tuhansia euroja palaa nopeasti. Toinen pähkähullu idea olisi etusivun mainos sanomalehdessä. Kolmantena listalle nousee kuumailmapalloon painettu blogini nimi. Samaan sarjaan kuuluu pienlentokoneen vetämä mainosnauha blogistani.

Sairaalloiset: Raahautuisin julkiselle paikalle, esimerkiksi Senaatintorille. Telkeytyisin säiliöön tai häkkiin ja ilmoittaisin, että alan nälkälakkoon, ellei blogini lukijämäärä kasva. Toinen yhtä epätoivoinen keino olisi kytkeä itsensä kettingillä kiinni johonkin mastoon tai puuhun ja huudella sieltä blogimainoksia. Erittäin näyttävä ja todella sairas keino olisi valella itsensä bensalla ja uhata sytyttää itsensä palamaan, jollei lukijoita ilmaannu lisää. Samaan sarjaan kuuluu myös uhkaus hypätä korkean rakennuksen katolta alas, ellei blogini saa huomiota.

Mauttomat: Vessakirjoitukset ovat mauttomuutta pahimmillaan. Alkaisin mainoistaa blogiani yleisövessojen ovissa. Vessamainokset tulisivat todella edullisiksi, mutta haittapuolena niissä olisi se, että blogini yhdistyisi ihmisten mielissä ruumiineritteisiin. Hieman tyylikkäämpää olisi tyrkyttää ohikulkijoille lentolehtisiä, joihin olisi painettu blogini nimi. Todella tökeröä olisi astua metrovaunuun ruuhka-aikaan ja alkaa kailottaa blogistaan. Samalla kulkisin edestakaisin vaunussa ja keräisin rahaa blogini ylläpitokustannuksiin ja muuhun hämärään.

Lipevät: Lähettäisin suosituille bloggareille imartelevia viestejä, joissa ensin kehuisin heidän blogiaan maasta taivaisiin ja lopussa mainitsisin, että by the way, myös minulla on blogi. Tällöin tavoitteena olisi saada heidät liittämään oma blogini heidän seuraamiensa blogien listalle.

Näihin toimiin en siis aio ryhtyä. Tyydyn odottamaan. Selittelen itselleni, että bloggaan, koska pidän kirjoittamisesta. Ja onhan se totta. Mutta taustalla leijuu kuitenkin vieno toive lukijoista. Ei kai kukaan muukaan bloggari halua viestejään tyhjään bittiavaruuteen syytää.