Dramatiikkaa ja eksotiikkaa, osa II

MUSIIKKI  ---  KOM-teatteri: Kansainvälinen (Love Records, 1996)

Jauhan edelleen taistolaismusiikista, koska on pakko. Olen nimittäin ajautunut identiteettikriisiin odottamattomien taistolaismusasäväreitteni takia. On vaikea käsittää, miten kaltaiseni epäpoliittinen (käyn kyllä äänestämässä, mutta muuten olen syvässä poliittisessa horroksessa) henkilö voi innostua taistolaismusiikista. Olen ryhtynyt purkamaan tätä ongelmapesäkettä auki.

Tänä aamuna onneksi tajusin, että voi tuntea vetoa johonkin musiikkiin, vaikka se ei vastaisikaan täydellisesti omaa identiteettiä. Eli voi aivan hyvin saada sävärit gangsta-rapista, vaikka ei haluakaan olla parittaja ja huumediileri (tai mitä ikinä gangsta-elämätapaan kuuluukaan). Tai voi aivan hyvin pitää Richard Wagnerin musiikista, vaikka ei hyväksy natsismia. Tai voi innostua Irwinistä, vaikka ei halua ruveta rappioalkoholistiksi jne jne.

Olen listannut syitä, miksi tämä Kom-teatterin levy kolahtaa:
1) marssimusiikki vaikuttaa fysiologisesti kiihdyttävästi eli sydämen syke nousee, hengitys nopeutuu ja vireystila lisääntyy
2) lyyriset ja eksoottiset sanoitukset vetoavat tunteisiin. Sanoituksissa on paljon voimakkaita ja yleisinhimillisesti vetoavia sanoja, kuten kuolo, hauta, kyyneleet, suru, tuska, tuli ja veri. Sen lisäksi sanoituksissa on myös sanoja, jotka ainakin itselleni ovat tyhjiä ja yhdentekeviä, kuten aate, luokka, puolue, liitto, kansa, työläinen, porvari, valta ja yhteiskunta. Minulle kaikkein yhdentekevin sana on puolue, ei voisi vähempää kiinnostaa.
3) melodiat vetoavat tunteisiin. Olen huomannut, että kohtalokas yhdistelmä on marssin selkeän hakkaava rytmi yhdistettynä tunteisiin vetoavaan melodiaan ja kiehtoviin sanoituksiin.
4) vakavuus ja vilpittömyys
5) eksoottisuus. Minulle tällainen musiikki on eksoottista, koska en ole missään elämäni vaiheessa joutunut taistolaismusiikin pakkokuuntelun uhriksi. En ole koskaan tuntenut yhtään taistolaisuuteen vihkiytynyttä henkilöä. Ymmärrän hyvin, että osalle ihmisistä tällaisessa musiikissa ei ole mitään eksoottista, vaan se kuulostaa pelkästään tympeältä ja tunkkaiselta.
6) kuorolaulu ja Kaisa Korhosen matala ja majesteettinen ääni. Kuorolaulun kuuleminen on ainakin itselleni kova juttu, koska melkein aina tulee kuunneltua vain yhden ihmisen laulua kerrallaan. 

Olen huomannut, että dramatiikka vetoaa minuun voimakkaasti. Olen jälleen yhdistellyt levyn sanoituspätkiä mielivaltaisessa järjestyksessä:

tsaarin me näimme palatsiinsa kätkeytyvän
viinillä mieltä levotonta tyynnyttävän
kauan on silti kirjoitus ollut seinällä sen 
uhkaavat lauseet synkästi liekehtien

            hyinen halla
            luonto jylhä
            rajumyrskyt pauhaa

tyrmistä kolkoimmat saitte tulla tuntemaan
tuomiot ankarimmat langetettiin aikanaan
pyövelin kourat tarttuivat teihin armottomat
mestattavaksi kahleissa kuljettivat

           kalmiston hongat
           harmaja hauta
           mustuva multa
           runneltu ruumis

ei kuolo sydämiämme kaiva
ei kyyneleet silmiimme saa
ei suru mieltämme paina
vaikka ainias peittää sun maa

Dramatiikkaa ja eksotiikkaa

MUSIIKKI  ---  70-luvun poliittinen musiikki

Olen järkyttynyt. En ymmärrä, miten tässä on päässyt näin onnettomasti käymään. En käsitä, miten kaltaiseni epäpoliittinen henkilö voi saada sävärit 70-luvun poliittisesta musiikista. Mihin tätä voisi verrata? Ehkä siihen, että koko ikänsä lenkkimakkaraa syönyt ihminen tulee vahingossa maistaneeksi vegaaniruokaa ja hurahtaa saman tien veganismiin. Tai että isänmaallisuudesta vouhottava henkilö tajuaa jonain kauniina päivänä olevansa kosmopoliitti. Tai että eräs turkulainen, miespuolinen tekstiviestipoliitikko, joka on pitänyt itseään 100 %:n heterona, herää jonain aamuna ja tajuaa olevansa sittenkin miesten perään.

Olen siis kuunnellut kahta taistolaisuuden klassikkolevyä eli Agit-Propin kokoelmalevyä ja Kom-teatterin Kansainvälinen-levyä. En ole koskaan saanut taistolaisuudesta mitään tolkkua. Kai se oli joku dramaattis-poliittinen nuorisoliike 70-luvulta. Olen yrittänyt selvitellä liikkeen syvintä olemusta lukemalla Laura Honkasalon romaanin Sinun lapsesi eivät ole sinun ja katsomalla dokumentin Kenen joukoissa seisot. En tullut hullua hurskaammaksi.

Ehkä en välitä Agit-Propin tai Kom-teatterin musiikista sen poliittisuuden takia, vaan taiteellisten vaikutelmien takia. Tunteisiini vetoaa mahtipontisuus ja paatoksellisuus, ehkä jopa aggressiivisuus. Myös eksotiikka vetoaa. Kom-teatterin levyllä on paljon laulettua marssimusiikkia. Järkyttyneenä huomasin, että pidän marssimusiikista, ehkä siksi, että laulettu marssimusiikki kuulostaa eksoottiselta. Marssi on myös rytmillisesti selkeää ja se tuntuu uppoavan suoraan selkäytimeen tai imeytyvän verenkiertoon.

Vaikka olenkin järkyttyneessä mielentilassa odottamattomien mieltymysteni takia, pystyn kuitenkin ajattelemaan analyyttisesti. Oivalsin, että suuri osa taistolaispaatoksen vetovoimasta johtuu sanoituksista, joissa on paljon oudosti kiehtovia, runollisia ilmaisuja. Kuuntelujeni aikana olen kirjoitellut niitä muistiin, kai siksi että haluan konkretisoida tunteeni paperilla. Seuraavassa on taistolaislyriikkaa tai -mystiikkaa mielivaltaisessa järjestyksessä:

hehkuun jähmettyneet sydämet
unessa sulle tuoksuu akaasia
on jäänyt jotakin tuuleen ja auringon kimallukseen
aamun uuden ruskon purppuroimaan
valkean vallan aaveet
kylmiä kahleita helskyttää
vaskimuna valkama 
hän seisoi jäätyneellä aukiolla
sydämen punaiset armeijakunnat
tappoivat palasen maailman sydäntä
pusertuu valheen painon alle
hirvittävä syytös ruhjottujen luiden
harmaja hauta, mustuva maa
hyinen halla
kalmojen maat
purppuravaatteet

Paatosta eikö vain? Dramatiikkaa eikö vain? Lyriikkaa, kyllä vain! Ehkä jopa mystiikkaa. Ei ihme että tuntuu joltain.

PS. Tavoitteenani oli alun perin kirjoittaa tasapuolisesti musiikista, elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta olen toistuvasti lipsahtanut kirjoittamaan epäasiantuntijalausuntoja musiikista. Seuraavalla kerralla yritän pakottaa itseni kirjoittamaan kirjallisuudesta eli Franz Kafkan Muodonmuutoksesta, joka on yksi hauskimmista novelleista,  mitä olen lukenut.  Mutta toisaalta: samalla olisi niin hauska kirjoittaa Pendereckin epämusiikista, M.A. Nummisen epälaulusta (kaikella kunnioituksella) tai Frederikin "iskelmälyriikasta".

PPS. Minun on aina ollut vaikea katsoa Love Recordsin (kyseisten levyjen kustantaja) logoa, koska se näyttää silmissäni rivolta (vihjeet: kaksi miestä, yö, makuuhuone). Ehkä olen perverssi. Todennäköisesti logo kuvastaa jotain viatonta ja ylevää, kuten kansainvälistä solidaarisuutta, yhteiskunnallista tasa-arvoa, ihmisten välistä veljeyttä ja kansojen vapautta. Mene ja tiedä.