Blogikirjoittaminen - hullun hommaa?

Otsikosta saattaa syntyä vaikutelma, että olen lopettamassa blogin pitämistä. Mutta ei, tämä on vain väliaikakatsaus. Selvittelen tässä syitä blogikirjoittamiselleni.

Miksi siis kirjoitan? Yksinkertainen syy on, että pidän kirjoittamisesta ja minulla on voimakas tarve ilmaista itseäni kirjoittamalla. Blogikirjoittamisessa on ihanaa, että tekstin ei tarvitse mahtua mihinkään valmiiseen kaavaan, vaan voi kirjoittaa juuri niistä aiheista kuin itse haluaa ja juuri sillä tyylillä kuin itse haluaa. Näiden syiden takia blogini ei välttämättä ole lukijaystävällinen. Tunnustan avoimesti, että kirjoitan pääasiassa itselleni, koska tosiasia on, että olen itse oman tekstini ensimmäinen lukija. Kirjoittamisen motiivini on rehellisesti sanottuna itsekäs ja itsekeskeinen. Se saattaa karkoittaa lukijat, mutta en halua lähteä millekään mielistelylinjalle ja kirjoittaa aiheista, joista oletan lukijoiden olevan kiinnostuneita. Mutta tietysti toivon, että samanhenkisiä lukijoita ilmaantuisi jossain vaiheessa.

Olen huomannut, että monet kirjabloggarit kirjoittavat ajankohtaisista kirjoista eli juuri ilmestyneistä teoksista. Itse en halua lähteä mukaan tällaiseen, koska se tuntuu rajoittavalta ja toisekseen uusia kirjoja on vaikea saada, ellei halua maksaa itseään kipeäksi tai roikkua kirjaston varauslistoilla. Kirjoitan sellaisista kirjoista, levyistä ja elokuvista, jotka sykähdyttävät itseäni riippumatta siitä, milloin ne ovat ilmestyneet. Tältä pohjalta on vaikea osallistua bloggariyhteisön keskusteluihin ja tähän mennessä olenkin ollut bloggarikuohukermapiirien ulkopuolella. Tavoitteena kuitenkin olisi, että bloggaukseeni tulisi jossain vaiheessa myös sosiaalinen merkitys.

Pidän blogitekstejä paljolti kirjoitusharjoituksina. Haluan kehittyä paremmaksi kirjoittajaksi. Uskon ja toivon, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä paremmaksi kirjoittajaksi voi kehittyä. Saa nähdä miten käy. Joka tapauksessa blogikirjoittamiseni jatkuu. Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa seuraavista aiheista: 1) Kiasman musiikkinäyttely 2) Donna Tarttin romaani The Secret History 3) elokuva Ihmemaa Oz. Musiikkinäyttely on tätä päivää, mutta kaksi jälkimmäistä ovat ikivanhoja (mutta eivät homeisia) läjiä. Romaani on ilmestynyt vuonna 1992 ja elokuva vuonna 1939. En todellakaan ole ajan hermoilla seuraamassa, mikä uusinta hottia juuri tänään.

Brutaalia toimintaa

 KIRJOITTAMINEN  ---  DIY-taistolaislyriikkaa

Otsikko on harhaanjohtava, koska tässä tekstissä ei ole kyse omin sanoin kirjoittamisesta, vaan jo olemassa olevien tekstien uudelleenjärjestelystä. Olisin voinut valita otsikoksi myös sanat brutalisointi, vandalisointi tai tökerö vääristely.

Kuinka siis kirjoitat Do it yourself -taistolaislyriikkaa:
1) Kuuntele taistolaismusiikkia riittävästi tai mielellään liikaa, jolloin pääsi on räjähtämäisillään ja taistolaismusa soi päässäsi myös silloin, kun se ei soi stereoistasi.
2) Kirjoittele kuuntelun aikana muistiin sanoituksista pätkiä sieltä sun täältä.
3) Yhdistele sanoituspätkiä mielivaltaisessa järjestyksessä. Uudelleen yhdistellyissä sanoituksissa ei tarvitse olla mitään ulkopuoliselle avautuvaa sanomaa, vaan riittää että uusiotekstissäsi on edes jonkinlaista sisäistä logiikkaa, jonka vain sinä ymmärrät. Kas näin:

Rahiseva äänilevy
ruhjotut luut
hehkuun jähmettyneet sydämet
hyeenankeltaiset hampaat
...ja auringon kimalluksen
maan kolkka varjoisa
jäätyneet kentät
harmaja hauta
...ja auringon kimalluksen
veren ääni
kylmät kahleet
varjot ristikoiden
...ja auringon kimalluksen


Jotenkin outo
CIA, kehto taistelun ja veljeyden
Coca Cola, maailman vahvin sissiliike
Ford Motors, taistomme voittohon vie
United Fruit, ei suru mieltämme paina
CIA, tulipatsaina kolme kirjainta roihuaa


Matkailumainokset
Santa Clara, unessa tuoksuu akaasia
Grandola, on jäänyt jotakin tuuleen ja auringon kimallukseen
Spatski, uuden aamun rusko purppuroimaan
Chile, Amerikan suloiset uumat
Polidzaveskij, vuorten tuolla puolen


Sekavaa
marmeladin tahrimat kärpäset
kisällittäret keltaisine hyeenanhampaineen
odota niin palajan
oopperamurhaajat leningeissään
kuolleen hedelmän mätänemään viskattu terttu
lintu verta suonissaan
poltinmerkki rinnassansa hehkui
mitä ne tekivät oudolle linnulle
tappoivat tietysti ylijäämävaraston hienolla aseella
oi Auschwitsin neidot, oi tyttäret Dachaun
ryöstöruhtinaiden maat
teräkseen valetut

Minulla on nälkä, vaikka hevoset laukkaavat

   (tekotaiteellinen asetelma Nimetön 1395727942b)

KIRJOITTAMINEN: "Hulluuskieli"

Joku aika sitten Yle Teemalla esitettiin dokumenttisarja nimeltä Hulluuden historia. Jätin sen katsomatta, koska aihepiiri ahdisti liikaa. En halunnut nähdä, miten mielisairaaloihin teljettyjä ihmisiä "hoidetaan" pakkopaidoilla, eristämisellä ja sähköshokeilla. Sen sijaan aloin miettiä, miten hulluus voisi näkyä kielellisissä ilmaisuissa. Millaista olisi hulluuskieli tai hullunkieli.

Sitä ennen pitää selvittää, millaista on "normaali" ja terve kielellinen ilmaisu. Tervehenkinen kielellinen ilmaisu on kai sellainen, joka noudattaa puhujan puhuman kielen kielioppia. Lisäksi lauseet ja virkkeet ovat kytkeytyneet toisiinsa joko asiayhteyksien, syy-seuraussuhteiden tai ajallisten yhteyksien takia.

Ihminen on tavallaan oman äidinkielensä vanki. Sen huomaa helposti, jos yrittää tietoisesti puhua tai kirjoittaa kieliopillisesti väärin. Kukaan suomea äidinkielenään puhuva henkilö ei esimerkiksi sanoisi kahvilan myyjälle näin: Fasaani! Yksi kahveja! Ja silloin sämpylöille, juustoista. Mihin kupin ottavat? Isoksi vai pienestä? Missä vesi olivat olet? Kun pitäisi tietysti sanoa: Hei! Yksi kahvi. Ja sitten sämpylä, juustoa. Minkä kupin otan? Ison vai pienen? Missä vesi on?

Kieliopillisesti virheellinen suomi ei mielestäni ole vielä tarpeeksi hullua, koska lauseiden merkityksen pystyy  juuri ja juuri ymmärtämään. Mutta millaista olisi aidosti hullu kielellinen ilmaisu? Ehkä sellainen, jossa merkitys katoaa kokonaan. Miten olisi virke, jossa asiayhteydet ovat täysin mielivaltaisia? Tällaisen virkkeen saa helposti aikaiseksi, kun ensin muotoilee virkkeen, jossa asiayhteydet toimivat ja sitten vain vaihtaa sanat.

Esimerkiksi seuraavassa virkkeessä asiayhteytenä on "talvinen ilta":
Lunta pöllyää, pakkanen nipistää poskia, tähdet loistavat taivaalla.
Eiköhän hulluus ala häämöttää, kunhan vain vaihtaa sanat:
Kielot pöllyävät, viemärit nipistävät silmiä, poliitikkot loistavat Saharassa.

Miten olisi toinen esimerkki, tällä kertaa asiayhteytenä "junamatka":
Juna jyskyttää kiskoilla, peltoja, jättömaita, metsiä, voimalinjoja.
Ja sitten vain vaihtamaan sanat asiayhteyteen kuulumattomiksi:
Jääkaappi jyskyttää savannilla, viisareita, liukuhihnoja, sädetikkuja, puuteria.
Ja avot, hulluutta mitä hulluuta! Vai sittenkin nykyrunoutta? Eräs henkilö nimittäin kommentoi asiaa, että kuulostaa ihan nykyrunoudelta. Ei kai se niin yksinkertaista voi olla, nykyrunouden tuottaminen? Mutta voi olla, että runoilijoiden kirjoitusprosessiin kuuluu jonkinlaista "hullullistamista" (uusiosana, jonka tekaisin juuri äsken).

Entä miten olisi syy-seurausyhteys ja sen rikkominen? Otetaan vaikka aihekokonaisuus "vastoinkäymisiä": Aamulla en voinut juoda kahvia, koska kahvijauhe oli lopussa. Myöhästyin bussista, vaikka juoksin pysäkille. Matka eteni hitaasti, vaikka ei edes ollut ruuhka-aika. Kun pääsin keskustaan, alkoi sataa räntää. Eiköhän tuostakin tekstipätkästä saa pienellä yrittämisellä jotain hulluuteen vivahtavaa: Aamulla en voinut juoda kahvia, koska emulsio tarkoittaa veden ja rasvan seosta. Myöhästyin bussista, vaikka hevoset laukkasivat irlantilaisilla nummilla. Matka eteni hitaasti, vaikka hemoglobiiniarvoni on normaali. Kun pääsin keskustaan, Pähkinäsaaren rauha solmittiin vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välillä. Jippii, jälleen kerran täydellistä hulluutta, ei järjen häivähdystäkään!

Huomaan, että on todella helppo tuottaa hulluja lauseita yksinkertaisesti vain muuttamalla sanoja. Mutta entäpä jos yritän tuottaa hullunkieltä spontaanisti? Jostain lääkärikirjasta muistan lukeneeni, että skitsofrenian psykoosivaiheessa henkilön puhe on joko äärimmäisen spesifistä tai täysin epämääräistä. Yritän epämääräisyyttä. Itse asiassa muistan hämärästi kirjasta hullunkielestä, jotain tähän tapaan: Olen lakanoista lakanoihin ja silloin punainen, kaatuvat lakanat huoneissa silloin ja olin punaisesta punaiseen. Hulluutta varmaan. Itse en ainakaan pysty havaitsemaan minkäänlaista ymmärrettävää kertomusrakennetta.

Ja omaa yritystä: Varjoisa mäki, tyrnimarjat purkissa, sula lyijy valuu, katiskat, menen puuhun, olen keltainen, syntymäpäivistä syntymäpäiviin. Ihan jees, mutta ei ehkä tarpeeksi epämääräinen. Uusi yritys: Minä valoisa, kaaduin silloin, paatunut, olen oltuani, silloin keltaista kaatoa, olet kirveli kantoon, illoin siellä. Parempi, mutta jotain kertovaa rakennetta on edelleen havaittavissa.

Jos tätä tekstiä ylipäänsä kukaan lukee, saattaa ihmetellä, eikö minulla todellakaan ole mitään parempaa tekemistä kuin kehitellä hullunkieltä. Tunnustan, että on, mutta olen aina tuntenut vetoa kaikenlaisiin ajatusleikkeihin riippumatta siitä, onko niistä hyötyä vai ei. Mutta pitää kai lopetella ennen kuin häkkiauto kurvaa pihaan ja valkoisiin takkeihin pukeutuneet henkilöt vievät minut pehmustettuun huoneeseen, joka sopii hyvin seinillä kiipeilyyn...

Missä lukijat luuraa?

KIRJOITTAMINEN  ---  Miten saan blogilleni lisää lukijoita? 

Blogini on ollut olemassa jo melkein kuukauden. Blogilistalla blogini on roikkunut muutaman viikon. Mitä tässä ajassa on tapahtunut? Olen julkaissut kymmenen blogitekstiä. Mutta entäs lukijat? Olenko omasta mielestäni saanut tarpeeksi lukijoita? En. Sivullani on käväissyt 80 ihmistä. Tähän lukuun sisältyy myös omat käyntini, joten todellisuudessa kävijöitä on ehkä 60. Riittääkö tämä minulle? Ei todellakaan.

Kaipaan epätoivoisesti lisää lukijoita. Minkälaisilla toimenpiteillä voisin haalia niitä lisää? Listaan seuraavaksi kaikkein epätodennäköisimmät hankkeet, joihin ryhtyisin lukijamäärän kasvattamiseksi.

Suureelliset ja kalliit: Kaikkein hölmöimmältä idealta tuntuu televisiomainos. Minulla  ei ole tarkkoja tietoja televisiomainosten hinnoista, mutta luulen, että tuhansia euroja palaa nopeasti. Toinen pähkähullu idea olisi etusivun mainos sanomalehdessä. Kolmantena listalle nousee kuumailmapalloon painettu blogini nimi. Samaan sarjaan kuuluu pienlentokoneen vetämä mainosnauha blogistani.

Sairaalloiset: Raahautuisin julkiselle paikalle, esimerkiksi Senaatintorille. Telkeytyisin säiliöön tai häkkiin ja ilmoittaisin, että alan nälkälakkoon, ellei blogini lukijämäärä kasva. Toinen yhtä epätoivoinen keino olisi kytkeä itsensä kettingillä kiinni johonkin mastoon tai puuhun ja huudella sieltä blogimainoksia. Erittäin näyttävä ja todella sairas keino olisi valella itsensä bensalla ja uhata sytyttää itsensä palamaan, jollei lukijoita ilmaannu lisää. Samaan sarjaan kuuluu myös uhkaus hypätä korkean rakennuksen katolta alas, ellei blogini saa huomiota.

Mauttomat: Vessakirjoitukset ovat mauttomuutta pahimmillaan. Alkaisin mainoistaa blogiani yleisövessojen ovissa. Vessamainokset tulisivat todella edullisiksi, mutta haittapuolena niissä olisi se, että blogini yhdistyisi ihmisten mielissä ruumiineritteisiin. Hieman tyylikkäämpää olisi tyrkyttää ohikulkijoille lentolehtisiä, joihin olisi painettu blogini nimi. Todella tökeröä olisi astua metrovaunuun ruuhka-aikaan ja alkaa kailottaa blogistaan. Samalla kulkisin edestakaisin vaunussa ja keräisin rahaa blogini ylläpitokustannuksiin ja muuhun hämärään.

Lipevät: Lähettäisin suosituille bloggareille imartelevia viestejä, joissa ensin kehuisin heidän blogiaan maasta taivaisiin ja lopussa mainitsisin, että by the way, myös minulla on blogi. Tällöin tavoitteena olisi saada heidät liittämään oma blogini heidän seuraamiensa blogien listalle.

Näihin toimiin en siis aio ryhtyä. Tyydyn odottamaan. Selittelen itselleni, että bloggaan, koska pidän kirjoittamisesta. Ja onhan se totta. Mutta taustalla leijuu kuitenkin vieno toive lukijoista. Ei kai kukaan muukaan bloggari halua viestejään tyhjään bittiavaruuteen syytää.